Mikä on ollut parhain/kaunein/ihanin kokemuksesi hevosen kanssa?
Tarkoitus on oletettavasti kirjoittaa yksi muisto, mutta halusin kirjoittaa kaikista että sain vähän pituutta.
 |
| Petteri, syksy 2013 (Kuva AmandaM) |
Parhaita hetkiä on monia, mutta haluaisin nostaa erityisesti tämän esiin. Valjastin Petterin tallissa ja ihmetyksekseni ponin irtipäästettyä se jäikin seisomaan paikalleen ja odotti että annoin luvan liikkua. Outoa, mutta se on tainnut oppia kuinka lähdetään. Innoissaan ja reippaasti kyllä poistuimme tallista eikä pieni shettisseuralaisemme meinannut pysyä mukana. Ajoimme kohti pimenevää rataa yrittäen hallita innostuneet ponimme. Oli perjantai-ilta, joten radalle ei syttyisi valoja ja oli hyvin todennäköistä, ettei sielä olisi muita. Oikeassa olimme, saimme ajaa koko illan rauhassa. Meillä ei ollut kiire mihinkään, vain me ja ponit. Parasta seuraa, ei voinut kuin nauttia.
 |
| Hepuli, kesä 2011 |
Kaunein muisto on 1.4.2013. Kävin moikkaamassa vanhoja kavereitani kotieläintilalla jossa olin ollut töissä. Luulin lähteväni jättämään hyvästejä, mutta onneksi toisin kävi! Tasan vuosi sitten "jätin" hyvästit Jörölle, joka matkusti uuteen kotiin. Kävin kaikki eläimet läpi silitellen ja vanhoja muistellen. Pyysin saada käydä Hepuli-muulin kanssa kävelyllä niin kuin silloin ennen. Teimme pitkän lenkin ja Hepuli oli onnessaan, tuskin pitkään aikaa oli päässyt pihasta pois. Luulen, tai ainakin toivon, että Hepuli nautti tästä yhtä paljon kuin minäkin. Kun pääsimme takaisin ja päästin muulin irti, se juoksi onnellisena talliin. Kävin vielä hyvästelemässä kaikki, viimeisenä Hepsulin. Olin jo lähdössä kunnes tajusin, että tämä muuli seuraa minua. Käännyin hyvin surullisena takaisin ja tiesin, että Hepulikin ajatteli samaa kuin minä; tämä voi olla viimeinen kerta. Vein muulin takaisin muutaman kerran ennen kuin pääsin lähtemään. Onneksi tämä ei jäänyt kuitenkaan viimeiseksi kerraksi! Kävin samana keväänä vielä uudestaan tervehtimässä heitä vanhassa kodissa ja kesällä uudessa kodissa.
 |
| Jörö, syksy 2011 (Kuva AmandaH) |
Ihanin kokemus hevosen kanssa taitaa olla se reissu, kun lähdimme jouluna 2011 ystäviemme kanssa joulumaastoon. Sinä jouluna tosin ei ollut parhain keli ratsastaa. Oli plussakeli joten maa oli todella liukas, paikoitellen oli myös lunta. Nousin silloisen nimikkohevoseni Jörön selkään samalla luottamuksella kuin aina. Mukaamme tältä tallilta lähti suomenhevosruuna Jalava. Jo matka isolta maneesille oli hiukan epämiellyttävä, sillä Jörölle kertyi kauheat tilsat etusiin ja toivoin vain että pysyisimme pystyssä. Maneesilta otimme mukaan Preerian ja matkaseurueemme oli valmis. Lähdimme liukastelemaan maastoon tarkoituksena käydä mökillä kääntymässä. Alkumatka meni jatkuvasti maata vilkuillen, hitaasti käynnissä edeten. Maa alkoi näyttää paremmalta mitä pidemmälle pääsimme ja lopulta siirryimme ravaamaan ja taisimme yhden laukkapätkänkin ottaa. Takaisin tultaessa poneilla tuntui olevan virtaa liiaksikin, mutta Preeria käyttäytyi juuri niin kuin pitikin ja pysyi rauhallisena muistaen että selässä kantoi vähemmän ratsastanutta. Matka päättyi onnellisesti, kenenkään poni ei pahemmin liukastunut vaikka sitä pelkäsinkin, etenkin Jörön kohdalla. Tämä on ollut meidän ensimmäinen ja viimeinen joulumaasto tällä porukalla ja haluan muistaa tämän aina.
Ei mitään ihmeellisiä tarinoita, mutta tärkeitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti